Meistä ja kasvatusperiaatteistamme
Koirahistoriamme
Meille tuli ensimmäinen amerikankääpiöterrieri helmikuussa 2005. Aikaisemminkin meillä oli ollut koira, ihastuttava collietyttö Vicky, nyt jo koiraenkeli, mutta terriereistä meillä ei ollut aiempaa kokemusta. Ensimmäisen kerran tutustuimme rotuun puolivahingossa, kun lääkärin odotushuoneessa lueskelimme Eläinmaailma-lehteä, jossa oli kahden aukeaman juttu rodusta. Se oli sitten siinä - meidän tuleva koiramme oli löytynyt. Seuraavaksi kävimme Suomen johtavassa amerikankääpiöterrierikennelissä tutustumassa koiriin tarkemmin ja ilmoittauduimme saman tien pentujonoon. Jonotusta kesti yli vuoden, kunnes viimein Rambo muutti meille. Puolen vuoden päästä tästä saimme ihanan Siiri-tyttösen.
AKT on rotuna aivan ihastuttava: vilkas, valpas,
iloinen, terhakas, toimelias, reipas ja vauhdikas. Koira kiintyy
syvästi omistajaansa ja on uskollinen kumppani. Toki täytyy muistaa,
että kyseessä on terrieri, vaikkakin pieni sellainen. Itsepäisyys näkyy
kyllä koirien luonteessa, mutta sen aste vaihtelee yksilöittäin.
Koirat ovat uskollisia seuralaisia ja niiden kanssa voi harrastaa mitä
vain.
Vaikka AKT on pentuna kotiin tullessaan pieni ja hellyttävän
suloinen, sen koulutuksen on oltava johdonmukaista ja jämäkkää heti
alusta alkaen. Jos päästät pennun kerran viereesi sänkyyn nukkumaan, se
tulee sinne aina. (Lähde:Toy Fox Terrier Kennels).
Nämä aidot amerikankääpiöterrierit ovat työkoiria ja niinpä jo sieltä pikkiriikkiseltä terrierinpennulta löytyy hiirien ja rottien metsästystaidot sisäänkirjoitettuna dna-perimään. Tätä rodulle ominaista pienten tuholaisten torjuntaa jo alle kahdeksanviikkoiset pennut harjoittelevat pehmoleluilta "niskat nurin" ravistellessaan leikin lomassa. Nämä pienet terrierit ovatkin usein isompina taitavia pienten jyrsijöiden metsästäjiä!
Olemme kasvattaneet aitoja amerikankääpiöterriereitä jo vuodesta 2010.
Tärkeimpänä jalostustavoitteenamme on koirien fyysinen ja psyykkinen terveys sekä työkoiraominaisuuksien säilyttäminen/ parantaminen. Meille tärkeää on koiriemme, pentueiden ja jokaisen pennun rekisteröinti United Kennel Clubissa (UKC), joka on maailman suurin ja paras työkoirajärjestö.
Koiramme ovat pääasiassa 'PR' eli Purple Ribbon - rekisteröityjä, joka takaa sen, että jokaiselle koiralle löytyy vähintään kuuden sukupolven katkeamaton UKC-sukupuuhistoria. Jokainen meiltä amerikankääpiöterrierin hankkinut saa taatusti aidon, rekisteröidyn amerikankääpiöterrierin.
Osa koiristamme on rekisteröity lisäksi American Kennel Clubissa (AKC). Koiriamme ei rekisteröidä Suomen Kennelliitto ry:ssä.
Koirat ovat meille etupäässä perheenjäseniä ja lemmikkejä ja ne elävät perheenjäseninä meidän kanssamme vanhassa omakotitalossamme. Koko suuri takapiha on aidattu korkealla aidalla, jotta koiramme voivat ulkoilla turvallisesti vapaana pihalla.
Kiinnitämme erityisesti huomiota koiriemme hyvinvointiin, koiramme saavat erittäin laadukasta ruokaa ja tarvittaessa lääkitystä ja lisäravinteita. Koiramme käyvät säännöllisesti eläinlääkärin tarkastuksessa ja niillä on aina kaikki rokotukset ja madotukset kunnossa. Koirien huollot tehdään viikoittain, jolloin leikataan kynnet, puhdistetaan hampaat ja korvat sekä kylvetetään koirat tarvittaessa.